sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Maitohorsmaresepti

Kevät ja hortoiluaika!

Siitä onkin taas vierähtänyt tovi kun on päässyt kokkailemaan lähiluonnosta. Käytiin tänään keräämässä nokkosia talven varalle ja muistinkin että vakkari keräyspaikan vieressä kasvaa valtoimenaan horsmaa.
Sitä siis kassiin ja kokkailemaan.
Muistikuvissa ei ollut mitään reseptiä: mitenhän näitä on tullut ennen valmistettua?
Muistan ehkä keitelleeni ja jopa paistelleenkin, mutta mites ne mausteet?
Onneksi olin luovalla tuulella ja päätin tehdä tästä ihan random lisukkeen!

Tarvitset vain:
pieniä horsmia (ei liian paksuvartisia)
voita paistamiseen
valkosipulia
ruohosipulia
valko-sinihomejuustoa (tms.)
pippuria
suolaa
sitruunamehua

Ryöppää horsmat suolavedessä, heitä pannulle kaikki ainekset, mausta ja sekoittele. Pari minsaa ja valmista nautittavaksi. Sopii hyvin mm. patongin kanssa.

Ryöpätyt (kiehautetut) horsmat pääsi pannulle voihin paistumaan
Jääkaapista löytyi vahvasti marinoituja valkosipulinkynsiä
Eilisen piknikin jämäjuusto 
Avot! Maistuu aikalailla parsa/ruusukaalille.